Äidin muistokynttilän liekki on sammunut – liekin lämpö elää minussa

Olin 9-vuotias isäni kuollessa. 45-vuotias äitini kuollessa. Olen siis orpo. Minussa ja lapsissa elää kuitenkin vahvana molempien isäni ja äitini perintö ja perimä. Saan ylpeydellä kantaa heiltä saamiani arvoja. Toivottavasti osaan niitä myös siirtää omille lapsilleni.

Muistotilaisuudessa saimme äidin läheiseltä ystävältä kirkon työntekijältä kynttilän. Todella kauniin ja ison valkoisen kynttilän. Olen polttanut sitä Butterfly Lover -taulun edessä iltaisin. Joka kerta sytyttäessäni kynttilän tunnen äidin lämmön ja läsnäolon. Tuo hetki on ollut minulle tärkeä. Kynttilä on nyt palanut loppuun ja sen liekki on sammunut. En voi enää sytyttää tuota äidin muistoksi saamaani kynttilää uudestaan koskaan. Kuitenkaan äidin muisto ei häviä koskaan. Minun perimästäni puolet on äidiltä puolet isältä. He molemmat ovat sydämessäni aina. Kynttilä oli minulla lähes vuoden. Äitini kuolemasta tulee kohta vuosi. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä miettinyt ja muistanut. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä kiittänyt saamastani kasvatuksesta ja ennenkaikkea pyytettömästä rakkaudesta sekä huolenpidosta. Hän oli lempein ihminen, jonka maanpäällä olen tavannut. Hän halusi nähdä kaikissa jotain hyvää ja kaunista. Hänellä oli suuri sydän auttaa. Hänelle lapset ja lapsenlapset olivat kaikki kaikessa.

Isäni puolestaan oli periaatteen mies. Periksiantamaton ja rehellinen. Kun hän jotain teki, hän teki sen huolellisesti ja kestäväksi. Hän oli rakennusmestari ja halusi rakentaa kestävää. Turhautuessaan kestämättömään rakennustapaan, hän lähti Suomenlinnaan entisöintitöihin, jotta hän voisi seistä tekemänsä ja valvomansa työn takana.

Olen äärettömän kiitollinen arvoista rehellisyys, toisten kunnioitus, tasa-arvo, halu ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta, halu auttaa ja opettaa. Näillä arvoilla olen elämässäni voinut elää omannäköistäni elämää, välillä kompuroiden, mutta mutkistakin selviten arvoihin aina uudestaan peilaten. Olen äärettömän onnellinen lapsista. Heille toivottavasti olen osannut siirtää arvot, joihin he voivat elämän käännekohdissa ja kolhuissa peilata ja tarttua jatkaakseen omannäköistään elämää.

Olin 9-vuotias isäni kuollessa. 45-vuotias äitini kuollessa. Olen siis orpo. Minussa ja lapsissa elää kuitenkin vahvana molempien isäni ja äitini perintö ja perimä. Saan ylpeydellä kantaa heiltä saamiani arvoja. Toivottavasti osaan niitä myös siirtää omille lapsilleni.

Muistotilaisuudessa saimme äidin läheiseltä ystävältä kirkon työntekijältä kynttilän. Todella kauniin ja ison valkoisen kynttilän. Olen polttanut sitä Butterfly Lover -taulun edessä iltaisin. Joka kerta sytyttäessäni kynttilän tunnen äidin lämmön ja läsnäolon. Tuo hetki on ollut minulle tärkeä. Kynttilä on nyt palanut loppuun ja sen liekki on sammunut. En voi enää sytyttää tuota äidin muistoksi saamaani kynttilää uudestaan koskaan. Kuitenkaan äidin muisto ei häviä koskaan. Minun perimästäni puolet on äidiltä puolet isältä. He molemmat ovat sydämessäni aina. Kynttilä oli minulla lähes vuoden. Äitini kuolemasta tulee kohta vuosi. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä miettinyt ja muistanut. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä kiittänyt saamastani kasvatuksesta ja ennenkaikkea pyytettömästä rakkaudesta sekä huolenpidosta. Hän oli lempein ihminen, jonka maanpäällä olen tavannut. Hän halusi nähdä kaikissa jotain hyvää ja kaunista. Hänellä oli suuri sydän auttaa. Hänelle lapset ja lapsenlapset olivat kaikki kaikessa.

Isäni puolestaan oli periaatteen mies. Periksiantamaton ja rehellinen. Kun hän jotain teki, hän teki sen huolellisesti ja kestäväksi. Hän oli rakennusmestari ja halusi rakentaa kestävää. Turhautuessaan kestämättömään rakennustapaan, hän lähti Suomenlinnaan entisöintitöihin, jotta hän voisi seistä tekemänsä ja valvomansa työn takana.

Olen äärettömän kiitollinen arvoista rehellisyys, toisten kunnioitus, tasa-arvo, halu ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta, halu auttaa ja opettaa. Näillä arvoilla olen elämässäni voinut elää omannäköistäni elämää, välillä kompuroiden, mutta mutkistakin selviten arvoihin aina uudestaan peilaten. Olen äärettömän onnellinen lapsista. Heille toivottavasti olen osannut siirtää arvot, joihin he voivat elämän käännekohdissa ja kolhuissa peilata ja tarttua jatkaakseen omannäköistään elämää.

Valitako rohkeus vai pelko? Rohkeus voitti.

Tuula Schoultz

Olin yksityistunnilla harjoittelemassa pilatesta ja tulossa oli kaksi eritavalla haastavaa liikettä. Molempia liikkeitä olin jopa pelännyt viimeisen raskauden jälkeen. Hetken mietin, että kieltäydynkö tekemästä liikkeitä vai kerronko totuuden. Päätin uskaltaa myöntää pelkoni ääneen. Pelon lisäksi samalla pääsin yli ehkä vielä pahemmasta haasteesta, häpeästä. Olisihan minun pitänyt pilateskouluttajana pystyä tekemään kaikki pilatesliikkeet tai näin olin ajatellut. Uskalsin kuitenkin luottaa ohjaajaan ja kertoa pelkoni sekä voittaa häpeäni. Olin äärettömän onnellinen, etten antanut niiden estää etenemästä omassa harjoittelussani ja kuntoutuksessani.

Synnytyksestä kuntoutuminen

Kuntoutin omaa kehoani todella pitkään kolmannen raskauden jäljiltä (raskaudesta nyt 4 vuotta). Selkäkipu oli välillä jatkuvaa ja päivittäistä. Hitaasti (välillä tuskallisen hitaasti) sain itseni vahvistumaan ja kuntoutumaan.

Häpeän aiheutin itselleni siitä, että olen kehonkäytön ammattilainen, enkä uskaltanut tehdä liikkeitä, joita minun tulisi opettaa. Pelkäsin suurta selkärangan taaksetaivutusta ja pilatesliikettä nimeltä Teaser, eli kiusa. Pelkäsin molemmissa liikkeissä kipua. Selässäni nikamien välissä oleva välilevy on revennyt noin 20-vuotiaana kahteen kertaan. Olin voimistellut varhaiseen aikuisuuteen asti ja tottunut tekemään paljon taaksetaivutuksia. Kuitenkin selän vaurioituminen sai minut varomaan alaselkäni liikettä. Olen kuntouttanut selkääni ja ylläpitänyt sen hyvinvointia tekemällä kaikkiin suuntiin selkärangan liikettä aina. Olen kuitenkin tehnyt taaksetaivutuksia erityisen varovaisesti, hallitusti ja maltillisesti, pelon vuoksi. Olen pelännyt kipua. Viimeinen ja kolmas raskaus sai selkäni jälleen erittäin kivuliaaksi laajan erkauman vuoksi, eikä sen kuntoutuminen tapahtunut luonnollisesti.

Teaser, eli kiusa ja kipu

Synnytyksen jälkeen, jouduin kuntouttamaan omaa kehoani pitkään. Kuntoutuksen aikana kokeilin liikettä teaser sekä matolla että pilateslaitteella, mutta molemmissa kipu selkään oli niin kova, etten pitkään aikaan uskaltanut yrittää uudestaan. Tein vatsalihaksia vahvistavaa harjoittelua muilla liikkeillä ja jossain kohtaa uskalsin ja pystyin jälleen tekemään liikkeen matolla. Laitteella tehtynä liike vaatii hallintaa, tasapainoa, koordinaatiota sekä liikkeen oikeaa rytmiä. Lisäksi mielessäni pelkäsin taaksetaivutusta. Lähtöasento on selinmakuulta taaksetaivutuksesta laitteen reilusti lattiatason yläpuolella. Pelkäsin kivun olevan niin kova, että noustessani vain istuinluiden varaan istumaan putoaisin laitteen päältä.

Olin siis kuntouttanut itseäni pitkään ja saanut itseni vahvistumaan lopulta niin paljon, että uskalsin voittaa pelkoni ja kokeilla uudestaan teaser-liikettä laitteella. Liike on nimensä mukaisesti vaativa ja todellinen ”kiusa”. Selinmakuulta, taaksetaivutuksesta nousu vatsalihasten voimalla ja tasapainon hallinnalla kulmaistuntaan yhdellä sulavalla liikkeellä. Vihdoin se onnistui ilman selän kipua. Tunnistin liikkeen aikana kohdan, jossa kipu tai pelko kivusta aiemmin esti liikkeen tekemisen. Nyt en tuntenut kipua ja uskalsin jatkaa liikettä. Mikä voittaja fiilis. Olin voittanut häpeän, pelon sekä kivun.

Luottamus

Olin yksityistunnilla ja tiesin ohjaajan olevan lähellä auttamassa, jos olisin meinannut pudota. Suurin apu oli kuitenkin luottamus. Luottamus ohjaajaan, joka on läsnä vain minua varten. Luottamus ohjaajaan, jolle uskallan kertoa kivusta ja häpeästä. Minun ei tarvitse pelätä. Hän auttaa vaikeuksien yli ja eteenpäin.

Miten vapauttava tunne olikaan voittaa pelkoni. Miten vapauttaa olikaan uskaltaa olla rohkea ja myöntää omat tunteensa häpeä ja pelko. Miten vapauttavaa oli uskaltaa pyytää apua ja luottaa. Päästyäni näistä tunteista yli, olin valmis jatkamaan yksinkin. Kuitenkin ohjattuna yhdessä tehden saan harjoittelusta paljon enemmän. Ohjaajan silmät näkevät paljon enemmän, kädet antavat tukea paljon enemmän. Sen lisäksi sekä kädet että kannustus vievät vielä pidemmälle kuin mihin yksin pystyisin. Luottamus on iso asia antaessa oman kehomielensä toisen ohjattavaksi.

Kiitollisuus luottamuksesta

Koen suurta kunnioitusta kaikkia asiakkaitani kohtaan, jotka luottavat puolestaan minuun omassa kuntoutuksessaan tai harjoittelussaan. Yhdessä olemme enemmän ja voimme voittaa lähes mitä vaan.

Uuden alku

Tuula Schoultz blogi

Katsoessani elämääni taaksepäin huomaan olleeni useamman kerran elämäni aikana jonkin uuden edessä. Aina en oikein ole tiennyt minne matka vie, mutta ajatus uudesta on rakentunut pitkään ja vastauksen hahmotuttua on suunta tuntunut selkeältä. Näin kävi joogakoulutuksenkin suhteen. Jooga oli säännöllinen osa elämääni noin kaksikymmentä vuotta sitten. Astangajooga oli juuri tullut Suomeen ja harjoittelin säännöllisesti 2-4 kertaa viikossa useamman vuoden ajan. Sain ensimmäisen kerran selkäni kuntoon kahden oletetun välilevyrepeämän jälkeen ja pystyin jatkamaan työtäni fysioterapeuttina. Elämässä tuli kuitenkin uuden alku ja muutto USA:n ja myöhemmin Ruotsiin. Jooga jäi, koska lähellä olleella liikuntastudiolla ei ollut joogaa tarjolla.

Muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen muutto takaisin Suomeen ja kahden pienen lapsen syntymän jälkeen aloitin itseni kuntouttamisen kotona. Löysin Method Putkiston ja Somatic Pilateksen sekä myöhemmin Somatic Stretching menetelmän. Opiskelin menetelmien ohjaajaksi sekä palasin lasten saamisen jälkeen fysioterapeutin työhöni. Jooga oli silloin tällöin yksittäisinä tunteina elämässäni mukana. En kuitenkaan syventynyt joogaharjoitteiden syvempiin tarkoituksiin tai mahdollisuuksiin. Itselleni oli helppoa ymmärtää anatomian ja fysiologian näkökulmasta liikettä sekä ohjata sitä. Minulle oli selkeää ja luontevaa opettaa tieteellisesti todistetun tiedon pohjalta liikettä. Aikanaan aloin asiakkaiden ohjaamisen lisäksi kouluttaa opiskelijoita kehon hyvinvointia lisäävien sekä kuntouttavien menetelmien ohjaajiksi.

Opettaessani pilateskoulutuksessa, on siinä usein mukana joogaopettajia. Heillä on paljon hyviä kysymyksiä. Huomaan usein vastaavani, että en tunne joogaa niin hyvin, että voisin kertoa siitä, sanoa miten joogassa tulisi jotain asiaa opettaa tai miksi joogassa opetetaan jokin asia eritavalla kuin esim. pilateksessa. Nämä kysymykset herättavät joka kerta mielenkiintoni ja kaipuuni ymmärtää joogaa syvemmin kuin fyysisenä harjoituksena.

Ajatus ymmärtää joogaa syvemmin kehittyi ja vahvistui siis sisälläni vuosien ajan. Pääsiäisenä 2019 kerroin tuttavalleni etsineeni itselleni sopivaa joogaopettajakoulutusta jo pidemmän aikaa. Noin viikko keskustelumme jälkeen hän lähetti minulle viestissä linkin Heartful Yoga -opettajakoulutuksesta. Lukiessani koulutuksen sisältöä tiesin saaneeni vastauksen mikä olisi juuri minulle oikea koulutuskokonaisuus. Anatomian kertaus on aina paikallaan, mutta tässä kohtaa elämääni koin monipuolisuuden ja erilaisten kouluttajien osallistumisen kokonaisuuteen suureksi rikkaudeksi. Tulisin saamaan kaipaamiani erilaisia näkökulmia joogasta. Koulutuksen vahvuudeksi koin myös oman harjoittelun jakson ennen keväällä 2020 alkavaa opettajuuden opiskelua. Syksyn aikana ehtisin jälleen saada joogan liikekielen kehooni sekä harjoittelun omaan päivittäiseen elämääni.

Muistan vielä miten toukokuussa jännitin lähetettyäni hakemukseni. Toivoin että vuosikymmenten liikkeen parissa työskentely, NLP Practitioner-koulutus sekä tietysti elämänkokemukseni olisivat vahvuuteni ja pääsisin aloittamaan opinnot, vaikka jooga ei ollut ollutkaan päivittäisessä elämässäni aktiivisesti pitkään aikaan. Voi sitä onnen tunnetta ja kihelmöintiä vatsanpohjassa, kun sain tietää tulleeni hyväksytyksi mukaan koulutukseen. Tästä alkaisi elämässäni jälleen yksi uusi alku.

Uuden alussa ja muutoksen keskellä

Olin toukokuussa 2019 tullut hyväksytyksi Heartful Yoga -opettajakoulutukseen. Olin uuden elämän vaiheen äärellä. Halusin herättää joogaharjoittelun uudestaan säännölliseksi viikoittaiseksi harjoitusmuodokseni noin kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Ajattelin sovittavani viikkoaikatauluuni useita ohjattuja joogatunteja, ihan niin kuin silloin aiemminkin. Olin käynyt 2-4 kertaa viikossa tunnilla ja niin haaveilin tekeväni taas uudestaan (ainakin kahdesti viikossa). Oma elämäni oli kuitenkin muuttunut tässä välillä. Olin saanut kolme lasta sekä kaksi bonuslasta. Arjessamme on 1-5 lasta kotona eri aikoina. Lasten vanhempia on mieheni ja minun lisäksi kolme. Viiden lapsen koulujen (neljä eri), päiväkodin, harrastusten sekä molempien meidän yrittäjyyden yhdistäminen ei ollutkaan millään tavalla samanlaista. Kahden aikuisen ihmisen elämässä joogan harrastaminen useita kertoja viikossa ohjatusti oli ollut helppo järjestää. Nyt oli aika miettiä miten yhdistää harjoittelu omaan nykyiseen arkeeni. Pelastuksekseni osoittautui nettipalvelu Yogobe. Sen avulla pystyn harjoittelemaan kotona tai matkoilla ohjatusti oman aikatauluni mukaan.

Netissä olevien harjoitusten määrä yllätti minut positiivisesti. Aluksi tuntui, että oli jopa valinnan vaikeus. Pysähtyessäni oman kehon äärelle ja kuunnellessani omia tarpeitani löydän itselleni oikean harjoituksen. Valitsen illalla rauhoittavan harjoittelun niihin päiviin, jotka ovat hektisiä, aktivoivan harjoitteen niihin aamuihin, jolloin tarvitsen keholle herättelyä ja lihakset hereille tukemaan kehoani. Rauhallisina viikonloppuaamuina saatan meditoida ja sen jälkeen tehdä kehoa herättelevän harjoittelun. Ohjatulle tunnille pääsy on ihanaa luksusta ja ”omaa aikaa”. Sekin on järjestettävissä, kunhan vain suunnittelen sen aikatauluuni. Kuitenkin tässä kohtaa elämääni koen helpommaksi mahdollisuuden harjoitella ”ohjatusti” Yogobe-ohjelmien avulla. Minun ei tarvitse tarkasti aikatauluttaa omaa harjoitteluani ja saan joogaopettajaopintojen alussa kokeilla mahdollisimman monenlaisia eri joogan muotoja kotona varaamatta aikaa siirtymiseen. Muuttuneesta elämäntilanteesta huolimatta pystyn sovittamaan harjoituksen päivittäiseen elämääni. Edelleen mieluiten menen ohjatulle tunnille, koska saan olla täysin läsnä itselleni ilman keskeytyksiä ja saan ohjaajan avustuksen tarvittaessa. Pidän ihmisten oikeista kohtaamisista ja läsnäolosta. Lisäksi säännöllisesti harjoitellessa myös ohjaaja oppii tuntemaan kehoni ja pystyy näin viemään harjoitustani eteenpäin. Molemmat tavat harjoitella ovat siis tulleet elämääni varmasti jäädäkseen. Uusi vaihe elämässäni on alkanut ja muutos on mahdollinen.

Teksti julkaistu Heartfulyoga vieraskynä-sivulla 1.10.2019.

Teksti: Tuula Schoultz
Kuva: Petri Rajamäki