Blogi

Mikä se on? Hihii, onko siitä pakko puhua… Sehän on vain vanhojen naisten virtsankarkailuun liittyvä asia. Näitä ja paljon muita kommentteja olen kuullut puhuessani lantionpohjasta tai lantionpohjan harjoittelusta.

Aihe on erittäin henkilökohtainen ja todella vaiettu. Minä Tuula, olen kouluttaessa tai muuten sopivassa tilanteessa jonkin verran kertonut omista kokemuksistani ja haasteista lantionpohjassani. Viimeinen raskausaikani toi niitä minulle tullessaan. Kuulijat ovat kovin kiinnostuneita, mutta harvoin saan lisäkysymyksiä. Yksityisvastaanotolla ihmiset onneksi uskaltavat alkaa kertoa ja kysyä, mutta sielläkin kuulen usein, että jos et olisi niin helposti lähestyttävä ihminen, niin en kertoisi.

Olen ”koonnut itseni” elämäni aikana monta kertaa uudestaan. Suurin työ on ollut viimeisen ja kolmannen raskauden jälkeen. Näistä haasteista kertominen ei ole ollut mitenkään itsestäänselvä asia. Ajatus ja häpeän tunne, josta sain itse itseni kiinni, oli, että eihän ammattilaisella voi olla erkaumaa. No, olipa kuitenkin vielä vuosi synnytyksen jälkeen 7cm:n erkauma. Toinen ajatus oli, että eihän ammattilaisella voi olla lantionpohjan haasteita. No, olipa kuitenkin, ja lopulta kävin läpi laskeumaleikkauksen, koska joustava kehonkoostumukseni ei jaksanut viimeistä raskautta venyttymättä. Usein kohtaan myös ajatuksen, että ammattilainenhan osaa liikkua täydellisen sujuvasti. No, opettelin uudestaan kävelemään keholle terveellisellä tavalla, koska raskausaika oli tehnyt niin suuret muutokset kehooni.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen voin todeta koonneeni itseni toiminnallisesti erittäin hyvään kuntoon. Pystyn tekemään töitä ja liikkumaan haluamallani tavalla. Jossain kohtaa kuitenkin havahduin jälleen elämässäni tapahtuneisiin suuriin muutoksiin, josta syystä vanha tuttu kehonkäyttö teki paluutaan. Tunnistatko sen ryhdin, jossa rinta rottingilla mennään ja todetaan, että antaa tulla mitä vaan, kyllä minä selviän. Niin sanottu ”takakireys” teki hyvää vauhtia paluuta kehooni.

Nykyisin en enää elämässäni yritä selvitä yksin, vaan osaan pyytää apua. En siis ollut tällä kertaa tullut kuin pieneltä osalta ”takakireäksi”, lantionpohjastani. Vähitellen tunsin pahenevaa kipua oikeassa lonkassa kyljellään nukkuessani. Mieluummin laitoin tyynyn jalkojen väliin, jotta polveni ei painunut patjaa kohti, vaan sain jalan pysymään linjassa lonkan kanssa. Koitin vapauttaa pakaran seutua, selän lihaksia ja oikeastaan koko alaraajan lihaksistoa. Kun sitten pyysin kollegaani Ira Rissasta tarkistamaan lantionpohjan tilanteeni, en olisi voinut kuvitella niin suurta muutosta lonkan seudussani. Tiedänhän minä, että keho on kokonaisuus, mutta silti yllätyin lantionpohjan manuaalisen hoidon vaikutuksista. Kehonkoostumukseni on joustava ja siitä syystä kuvittelin lantionpohjassanikin olevan ennemminkin löysyyttä kuin kireyttä. Yllätys oli aikamoinen, kun Ira tutki ja hoiti manuaalisesti lantionpohjaani ja pakaraan asti ylettyvästä lihaksesta löytyi todellinen kireys. Iran lempeissä käsissä kireyden hoidon aiheuttama kipu ei ollut millään tavalla liikaa, vaan päinvastoin helpottavaa. Kireys myös helpotti nopeasti, jonka jälkeen koko ristiluun/lantion alueeni pääsi rentoutumaan.

Suurin yllätys minua odotti kuitenkin aamulla. Olin nukkunut läpi yön heräämättä kipuun, tarvitsematta tyynyä polven alla. Aamulla laitoinkin Iralle viestin: ”Kiitos, kiitos, kiitos. Teen aamutoimia onnenkyyneleet silmissä. Olen saanut nukkua täyden yön kivutta. Kiitos hoidosta.”

En voi tässä kohtaa sanoa oireiden enää aiheutuneen raskaudesta. Siitä on jo viisi vuotta aikaa. Olin saanut lantionpohjani ylijännitystilaan ihan muulla elämällä. Nyt onneksi tunnistin tarpeen ja sain avun. Keho muuttuu ja apua kannattaa hakea.

Lantionpohjan haasteet voivat olla moninaisia. Lantionpohjan haasteet ovat kovin vaiettuja. Ammattilaisten suusta olen kuullut, että pitäisihän minun tämä tietää. Toinen kuulemani lause on, että vaikka tiedän mitä pitäisi tehdä ja olen tehnytkin, en kehtaa kertoa, ettei oma kehoni palautunutkaan synnytyksestä luonnostaan. Meillä jokaisella on elämä, meillä jokaisella on kehonkoostumus, me jokainen olemme kokonaisuus. Meistä kukaan ei hyödy itsensä soimaamisesta. Meistä jokaista hyödyttää itsensä lempeä kohtaaminen ja avun pyytäminen.

Toivottavasti mahdollisimman moni myös uskaltaa pyytää apua, kokematta siitä häpeää tai riittämättömyyttä. Kohti lempeää itsensä ja toisten kohtaamista lantionpohjassa ja kokonaisuutena.

Kirjoitin tämän blogin omista lantionpohjan toipumiskokemuksistani alunperin FemiHealthin sivulle. Sivuilta www.femihealth.fi löydät lisää tietoa lantionpohjan asioista, kuntoutuksesta sekä naisten hyvinvointia tukevista liikuntatunneista, kursseista ja koulutuksista.

Tiedätkö sen tunteen, kun näet puhelimen näytöllä soittajan nimen ja samalla sekunnilla tajuat olevasi väärässä paikassa. Se on kai sitä yrittäjän elämää, jossa ei aina ole ihan samoja rutiineja. Varsinkin, kun kuvittelet muistavasi kalenterisi, eikä se sitten aina ihan muistikuvan mukaan menekään. Tänään minulle kävi juuri näin. Kun näin asiakkaan nimen puhelimen näytöllä, ehdin ajatella: ”Aa, tänään ei siis mennä normaalin maanantaiaikataulun mukaan”. Olin sopinut normaaliin toimistotyöaikaani tapaamisen. Minun olisi pitänyt olla vastaanotolla ottamassa fysioterapia-asiakas vastaan. No enpä ollut siellä.

Onneksi minulle on suotu ihania ja ymmärtäväisiä asiakkaita. Siinä sitten vaihdettiin kuulumiset ja sovittiin uusi aika seuraavalle viikolle. Saatiin vaihdettua kuulumiset tällä viikolla ja seuraavan kerran ensi viikolla.

Olen nimennyt itseni myös logistiikkaharjoittelijaksi. Viiden lapsen uusioperheessä ei ole ihan rutiininomaisia nuo aikataulut. Kaikkien työt, päiväkotiviennit ja harrastukset on sovitettava yhteen. Siihen nähden olen selvinnyt aika vähillä kommelluksilla.

Viime viikolla oli hullunkurinen hetki, kun illalla olimme mieheni kanssa sopineet minun vievän nuorimmaisen päiväkotiin. Aamulla ihmettelin, miten pitkään pienokainen nukkuu. No, ajattelin kaikkien muiden lähteneet töihin ja kouluun niin hissukseen, ettei nuorimmainen ollut herännyt ääniin. Laitoin sämpylät valmiiksi ja päätin mennä jo herättelemään, kun ei tuo pieni mies ollut edelleenkään herännyt. Sängyn viereen päästyäni säpsähdin ja muistan huvittuneen ajatukseni, kuka on varastanut lapsemme. Ei muuta kuin soitto miehelle, joka vahvisti, ettei lastamme oltu varastettu, vaan hän oli vienyt pienen miehen jo hoitoon. Olivat lähteneet hissukseen ja antaneet minun nukkua, kun minulla ei ollut sinä aamuna kiirettä töihin.

Sattumuksia riittää, mutta onneksi niistä on selvitty. Aikoinaan yritin pitää kiinni kaikesta ja hallita kaikkea elämässäni, kärjistetysti jopa tulevaisuutta. No onneksi tuosta hallinnan yrityksestä olen osannut päästää irti ja suhtautua kommelluksiin sekä omiin että toistenkin ymmärtäväisesti. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun sitä ei yritä liikaa hallita. Suurtenkin vaikeuksien yli on mahdollista päästä ja pieniin ei kannata jäädä jumiin. Mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Ja, kun oppii nauramaan omille kommelluksilleen, on elämä huomattavasti helpompaa. Huomenna yritetään taas uudestaan.

Uusi vuosi tuo usein uusia ajatuksia, toiveita ja lupauksia muutoksesta parempaan. Kun mietin viimeistä vuosikymmentä omassa elämässäni, voin todeta lähes kaiken muuttuneen. Uusi vuosikymmen tulee jälleen muuttamaan elämääni. Miten se tulee muuttumaan ei ole vielä täysin selvää. Voin kuitenkin tälläkin kertaa suhtautua muutokseen luottavaisesti, koska elämässäni on ollut jo vuosikymmenien ajan myös pysyvyyttä. Tuo pysyvyys on syvä ystävyys. Ystävien kesken olen saanut jakaa ilot ja surut. Olen saanut ystäviltäni tukea sitä tarvitessani.

Syvä ystävyys on jakamista. Olen saanut kokea ystävien tuen aina sitä tarvitessani. Onneksi olen saanut myös olla tukena ystäväni sitä tarvitessa. Yhdessä erityisessä tilanteessa, jossa sain olla ystäväni tukena, kirjoitin tekstin miten koen ja mitä ajattelen todellisesta ystävyydestä.

Olin kotona tekemässä toimistotöitä, kun sain ystävältäni puhelun, jossa hän kertoi olevansa menossa kohtaamaan todella vaikean tilanteen. Hän ei odottanut minulta mitään, hän vain soitti matkallansa. Tuossa hetkessä totesin, että työni saavat odottaa. Lähtisin hänen mukaan kohtaamaan tuon tilanteen.

Tilanne oli vaikea, se vaati paljon rohkeutta ja päättäväisyyttä. Se vaati sekä henkistä että fyysistä vahvuutta jaksaa itse tilanne, mutta myös sitä seuranneet tunteet. Tilanteessa ei ollut oikeaa tai väärää vastausta. Päätös kuitenkin vaikutti tulevaisuuteen. Päätöksen kanssa tulisi pystyä elämään ja antamaan erityisesti itselleen anteeksi, jos päätös aiheuttaisi itsesyytöksiä.

Sain olla tuo luotettu ystävä, joka sai jakaa erityisen vaikean tilanteen, vaikean päätöksen ja vaiheen elämässä. Sain olla ystävä, joka kuulee ja kuuntelee. Ei minulla ollut oikeita sanoja sanottavana. Ei minulla ollut ratkaisua asiaan. Se mitä minulla oli, oli läsnäolo. Kun sain puhelun tapahtuneesta, en kysynyt saanko tulla mukaan. Sanoin, että tulen tueksesi. Tulen vain olemaan vierelläsi. Sinun ei tarvitse sanoa mitään, jos siltä tuntuu. Sinulla ei tarvitse olla yhtään vastausta, en kysy. Jos taas haluat puhua, jos haluat kertoa, niin kuuntelen. Syy miksi tulen, on ettei asiaa tarvitse kohdata yksin. Olen vierellä, halaan, otan kädestä kiinni. Yhdessä vaikeidenkin asioiden kohtaaminen on helpompaa.

Joskus meillä on tunne, ettemme halua vaivata. En itsekään ole aina osannut pyytää apua. Kun tiesin mitä ystävälläni oli odotettavissa, uskalsin todeta tulevani avuksi, vaikka ystäväni ei apua pyytänytkään. Myöhemmin hän totesi, ettei olisi osannut pyytää apua siinä tilanteessa. Myöhemmin hän myös kiitti ja kertoi ymmärtäneensä miten kallisarvoinen apu läheisyyteni oli.

Kun istuin odottamassa ystävääni, kirjoitin alla olevan tekstin ystävyydestä. Olin itse aiemmin saanut kokea syvän ystävyyden ja ystävän tuen, omassa vaikeassa tilanteessani. Nyt oli minun vuoroni olla luotettu ystävä. Toivon seuraavallakin vuosikymmenellä saavani olla ja kokea syvän ystävyyden. Yhdessä koettuna elämä on huomattavasti rikkaampaa.

Syvä ystävyys

Kunpa jokaisella olisi ystävä, jolle puhua. Kunpa jokaisella olisi ystävä, jolle puhua vaikeista asioista. Kunpa jokaisella olisi ystävä, jota halata ja olla vain hiljaa. Saada juuri siinä kohtaa, juuri sellaista tukea, kun sillä hetkellä on tarpeen.

Itse saan jakaa tällaisen ystävyyden. Se on pelastanut minut monta kertaa elämäni aikana hukkumasta kyyneliin. Välillä olemme vain halanneet, välillä puhuneet tuntikausia, välillä taas miettineet vaihtoehtoja miten tästä eteenpäin. Ystäväni ei ole koskaan arvostellut tai arvottanut valintojani. Hän on esittänyt kysymyksiä, saanut minut miettimään asiaa uudesta näkökulmasta ja ollut tukenani aina, olinpa päättänyt miten tahansa jatkaa elämääni. On suuri rikkaus myös saada olla samalla tapaa ystävä hänelle.

Välillä kuluu aikaa, emmekä ehdi vaihtaa edes arkisia kuulumisia ja toisinaan taas soittelemme useita kertoja viikossa. Ajalla ja paikalla ei kuitenkaan ole merkitystä, eikä edes sillä kuinka paljon aikaa on kulunut välissä. Voimme aloittaa keskustelun mistä tahansa asiasta milloin vain on tarpeen, tietäen ja luottaen toisen olevan rinnalla.

Luottamus ei ole ihan mikä tahansa sana. Luottamus on sitä, että tiedät toisen kunnioittavan sinua ja arvojasi. Voit kertoa hänelle vaikeimmat ja raskaimmat asiat luottaen, ettei hän satuta sinua tiedolla, vaan päinvastoin hän tukee sinua. Luottamusta ei rakenneta hetkessä. Luottamuksen voi kuitenkin menettää hetkessä. Syvä ystävyys on sitä, ettei sinun tarvitse edes miettiä luottamuksen menettämisen mahdollisuutta.

Toivon jokaiselle mahdollisuutta kokea syvä ystävyys ja olen syvästi kiitollinen saadessani olla luotettu ystävä.