Perhosia vatsanpohjassa ja unelmista totta

Perhosia vatsanpohjassa ja unelmista totta

Muistatko milloin viimeksi tunsit ”perhosia vatsanpohjassa”?  Entä muistatko sen pakahduttavan tunteen, kun olisit halunnut jo päästä kertomaan koko maailmalle uusista suunnitelmista, mutta vielä ei ollut sen aika. Näissä tunnelmissa elimme kollegani, nykyisen yhtiökumppanini kanssa viimeiset viikot. Nyt uudet kuviomme on julkaistu ja olemme niistä äärimmäisen onnellisia. Femihealth Oy saa uudet upeat tilat ja uudet kasvot, eli Iran ja minut Tuulan yhteistyöhön. Meidän upea paikka tulee Helsingin sydämeen, Kaisaniemeen. Tilamme on Unioninkatu 39:ssä, muutaman askeleen päässä bussi- ja raitiovaunupysäkiltä, Helsingin yliopiston metroasemalta sekä Helsingin päärautatieasemalta. Ikkunoistamme pilkottaa Tuomiokirkon kupoli, mutta ennen kaikkea vuodenaikojen mukaan muuttuva taulumainen näkymä Kaisaniemen puistoon sekä Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan. Merikin pilkottaa parvekkeeltamme. Mitä voisi enempää toivoa.

Kun saat toteuttaa unelmaasi

Oletko kokenut sitä tunnetta, että saat toteuttaa unelmaasi? Ollessani osa yritystä, jossa työskentelen, saan todella toteuttaa itseäsi auttaaksesi muita. Saan ammentaa kaikesta siitä mitä elämäni varrella olen kohdannut ja tehdä itseni näköisiä asioita. Yhtiökumppanini Iran kanssa jaamme samanlaisen arvomaailman ja holistisen näkökulman ihmisen hyvinvoinnista. Nautimme saadessamme jakaa yhteensä vuosikymmenten kokemustamme, oppimaamme ja kulkea rinnalla sekä tukea toista ihmistä hänen kasvussaan.

Olemme molemmat aikuisia naisia, monilapsisen perheen äitejä, intohimoisesti ja suurella rakkaudella työhömme suhtautuvia ammattilaisia. Eihän tällaisesta yhteistyöstä voi syntyä kuin hyvää. Tässä kohtaa 1+1 on enemmän kuin 2.

Lähtisitkö kahville?

Minut, ja elämäni viimeaikaiset muutokset, tuntevat ihmiset voisivat kuvitella asian saaneen alkunsa muutamassa viikossa. Olemme kuitenkin molemmat Iran kanssa vakavasti asioihin suhtautuvia ja näinkin isossa asiassa harkitsevia. Olimme tavanneet toisemme kollegoina, mutta emme voi sanoa tunteneemme toisiamme ennen kesää 2019. Saadessani viime kesänä Iralta viestin: ”Lähtisitkö kahville”, koin ensimmäisen ”perhosia vatsassa” tunteen. Intuitiivisesti tiesin, ettei hän kysyisi, ”pelkästään kahville”. Molemmilla meillä oli tuossa kohtaa elämässämme muutoksia tulossa, mutta kumpikaan ei oikein vielä tiennyt mihin suuntaan pitäisi lähteä. Keskustelimme kahvikupin äärellä useamman tunnin elämästä, kaikissa sen väreissä. Huomasimme jakavamme paljon samankaltaisuuksia elämässä. Mitään ei vielä tuolloin sovittu, mutta päätimme olla yhteydessä, kunhan ”nukkuisimme yön yli”.

Nukuimme yön jos toisenkin yli ja soittelimme toisillemme syksyn mittaan muutaman kerran. Itse mietin, että päästänkö käsistäni liian ison mahdollisuuden, jos en tartu tähän heti. Ira taas mietti omalta kannaltansa asioita. Joka kerta soittaessamme ja keskustellessamme tuntemuksistamme, oli meillä molemmilla tämä yhteinen yritys edelleen yksi mahdollinen suunta edetä elämässä. Leikkisästi totesimme ikään kuin olisimme ensin tutustuneet, sen jälkeen tapailleet, kunnes koitti vuosi 2020. Tuo vuosi tulee jäämään historiaan meidän kuvainnollisesti kihlautumisena, kun allekirjoitimme osakassopimuksen. Seuraavaksi ikään kuin menimme naimisiin, kun sovimme tulevasta toimitilastamme. Voisiko elämässä olla enemmän sitoutunut, kuin jakaa vastuu ja tehdä toisen kanssa töitä päivittäin.

Luottamus

Joku saattaa miettiä, että miten uskaltaa tehdä tuollainen sitoumus elämässään. Tässä voin todeta meidän molempien kokeneen paljon elämässämme. Meidän molempien intuitio on vahva ja olemme molemmat elämämme aikana kohdanneet myös sairaita ihmissuhteita. Yli puolen vuoden aikana käytyjen keskustelujemme aikana, olemme oppineet tuntemaan toisiamme. Olemme jakaneet avoimesti ja jopa raadollisen rehellisesti asioita, joista ei kenelle tahansa edes halua avautua. Nämä asiat ovat vahvistaneet yhteyttämme, toinen toistemme tuntemusta ja luottamusta toisiimme. Tästä syystä voin todella syvältä sydämestäni todeta, etten voisi parempaa ja luotettavampaa yhtiökumppania itselleni toivoa.

Olen ikuisesti Iralle kiitollinen tuosta intuitiivisesta kysymyksestä: ”Lähdetkö kahville?”. Se todella muutti elämäni suunnan ja saan tulevaisuudessa toteuttaa suurimpia unelmiani, joita en yksin edes pystyisi toteuttamaan.

Millainen meidän Femihealth Oy on?

Meidän luotsaama Femihealth Oy on holistisesti hyvinvointia lisäävä yritys. Erityisosaamisena on Iran kautta vankka naisten hyvinvoinnin lisääminen, äitiysfysioterapia, lantionpohjafysioterapia sekä yksilökuntoutuksena että ryhmäliikuntana. Ira laajentaa osaamistaan ja uudistuneessa Femihealthissa on mahdollista päästä myös Iran ohjaamiin itsetuntemusryhmiin sekä aikanaan terapiaan. Minun, eli Tuulan kautta talosta löytyy yli kahdenkymmenen vuoden kokemus tuki-ja liikuntaelimistön kuntoutuksesta sekä äitiysfysioterapian alalta. Kehonhallinnan harjoittelu on ollut osa elämääni jo nuoresta asti voimistelun kautta. Nykyisin käytössäni olevia menetelmiä ovat mm. pilates, spiraalistabilaatio, Footbic, Hoitava Hengitys, moderni sauvakävely, NLP, rentoutus. Lisäksi tulen tarjoamaan energiahoitoja Reiki-hoidon muodossa. Reiki on kulkenut elämässäni mukana lähes kymmenen vuoden ajan, mutta nyt sen on aika päästä yhtenä hoitomuotona mukaan lisäämään kokonaisvaltaista hyvinvointia asiakkaille.

Ammattilaisten kouluttajana

Asiakkaille suunnatun harjoittelun sekä kuntoutuksen lisäksi olemme erityisosaajia ammattilaisten lisäkouluttajana. Tarjoamme omaa ja yhteistyökumppaneidemme vahvaa osaamista mm. äitiysfysioterapian, äitiysliikunnan, pilateksen sekä spiraalistabilaation koulutuksissa. Puhumattamaan tulevista uusista kuvioista, jotka aiheuttavat ”perhosia vatsanpohjaan”, kun niistä ei voi vielä ääneen puhua.

Unelmat on tehty unelmoitaviksi, jotta ne on mahdollista myös toteutua.

#femihealth #unelmoi #unelmattodeksi #unelmistatotta #yhteistyö #irarissanen #tuulaschoultz #fysioterapia #koulutus #fysioterapeutti #kehonhallinta #perhosiavatsassa