Olin 9-vuotias isäni kuollessa. 45-vuotias äitini kuollessa. Olen siis orpo. Minussa ja lapsissa elää kuitenkin vahvana molempien isäni ja äitini perintö ja perimä. Saan ylpeydellä kantaa heiltä saamiani arvoja. Toivottavasti osaan niitä myös siirtää omille lapsilleni.
Muistotilaisuudessa saimme äidin läheiseltä ystävältä kirkon työntekijältä kynttilän. Todella kauniin ja ison valkoisen kynttilän. Olen polttanut sitä Butterfly Lover -taulun edessä iltaisin. Joka kerta sytyttäessäni kynttilän tunnen äidin lämmön ja läsnäolon. Tuo hetki on ollut minulle tärkeä. Kynttilä on nyt palanut loppuun ja sen liekki on sammunut. En voi enää sytyttää tuota äidin muistoksi saamaani kynttilää uudestaan koskaan. Kuitenkaan äidin muisto ei häviä koskaan. Minun perimästäni puolet on äidiltä puolet isältä. He molemmat ovat sydämessäni aina. Kynttilä oli minulla lähes vuoden. Äitini kuolemasta tulee kohta vuosi. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä miettinyt ja muistanut. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä kiittänyt saamastani kasvatuksesta ja ennenkaikkea pyytettömästä rakkaudesta sekä huolenpidosta. Hän oli lempein ihminen, jonka maanpäällä olen tavannut. Hän halusi nähdä kaikissa jotain hyvää ja kaunista. Hänellä oli suuri sydän auttaa. Hänelle lapset ja lapsenlapset olivat kaikki kaikessa.
Isäni puolestaan oli periaatteen mies. Periksiantamaton ja rehellinen. Kun hän jotain teki, hän teki sen huolellisesti ja kestäväksi. Hän oli rakennusmestari ja halusi rakentaa kestävää. Turhautuessaan kestämättömään rakennustapaan, hän lähti Suomenlinnaan entisöintitöihin, jotta hän voisi seistä tekemänsä ja valvomansa työn takana.
Olen äärettömän kiitollinen arvoista rehellisyys, toisten kunnioitus, tasa-arvo, halu ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta, halu auttaa ja opettaa. Näillä arvoilla olen elämässäni voinut elää omannäköistäni elämää, välillä kompuroiden, mutta mutkistakin selviten arvoihin aina uudestaan peilaten. Olen äärettömän onnellinen lapsista. Heille toivottavasti olen osannut siirtää arvot, joihin he voivat elämän käännekohdissa ja kolhuissa peilata ja tarttua jatkaakseen omannäköistään elämää.
Olin 9-vuotias isäni kuollessa. 45-vuotias äitini kuollessa. Olen siis orpo. Minussa ja lapsissa elää kuitenkin vahvana molempien isäni ja äitini perintö ja perimä. Saan ylpeydellä kantaa heiltä saamiani arvoja. Toivottavasti osaan niitä myös siirtää omille lapsilleni.
Muistotilaisuudessa saimme äidin läheiseltä ystävältä kirkon työntekijältä kynttilän. Todella kauniin ja ison valkoisen kynttilän. Olen polttanut sitä Butterfly Lover -taulun edessä iltaisin. Joka kerta sytyttäessäni kynttilän tunnen äidin lämmön ja läsnäolon. Tuo hetki on ollut minulle tärkeä. Kynttilä on nyt palanut loppuun ja sen liekki on sammunut. En voi enää sytyttää tuota äidin muistoksi saamaani kynttilää uudestaan koskaan. Kuitenkaan äidin muisto ei häviä koskaan. Minun perimästäni puolet on äidiltä puolet isältä. He molemmat ovat sydämessäni aina. Kynttilä oli minulla lähes vuoden. Äitini kuolemasta tulee kohta vuosi. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä miettinyt ja muistanut. Ei ole päivääkään, ettenkö olisi häntä kiittänyt saamastani kasvatuksesta ja ennenkaikkea pyytettömästä rakkaudesta sekä huolenpidosta. Hän oli lempein ihminen, jonka maanpäällä olen tavannut. Hän halusi nähdä kaikissa jotain hyvää ja kaunista. Hänellä oli suuri sydän auttaa. Hänelle lapset ja lapsenlapset olivat kaikki kaikessa.
Isäni puolestaan oli periaatteen mies. Periksiantamaton ja rehellinen. Kun hän jotain teki, hän teki sen huolellisesti ja kestäväksi. Hän oli rakennusmestari ja halusi rakentaa kestävää. Turhautuessaan kestämättömään rakennustapaan, hän lähti Suomenlinnaan entisöintitöihin, jotta hän voisi seistä tekemänsä ja valvomansa työn takana.
Olen äärettömän kiitollinen arvoista rehellisyys, toisten kunnioitus, tasa-arvo, halu ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta, halu auttaa ja opettaa. Näillä arvoilla olen elämässäni voinut elää omannäköistäni elämää, välillä kompuroiden, mutta mutkistakin selviten arvoihin aina uudestaan peilaten. Olen äärettömän onnellinen lapsista. Heille toivottavasti olen osannut siirtää arvot, joihin he voivat elämän käännekohdissa ja kolhuissa peilata ja tarttua jatkaakseen omannäköistään elämää.